fbpx

­­­5555 etenee näyn ohjaamana

Tulevat pioneerit rukoilivat yhdessä Etiopian alueiden puolesta. Guenet-kirkkokunnalla on vahva näky evankeliumin eteenpäin viemisestä Etiopiassa. Heidän tavoitteenaan on seuraavan 5 vuoden aikana lähettää 500 uutta pioneeri lähettiä, istuttaa 500 uutta seurakuntaa ja...

Mitä Jumala voisi tehdä 500 uuden pioneeripastorin kautta?

Vuosi sitten ryhmä bisnestiimiläisiä teki matkan Afrikkaan. Etiopiassa ollessaan he vierailivat seurakunnissa ja tapasivat paikallisia uskovia. Yksi näistä seurakunnista oli Etiopian Guenet Church. Guenet-kirkko kuuluu Fidan verkostoon ja on Bisnestiimiläisille tuttu...

Katseet tulevaisuuteen

Tämän vuoden alussa Bisnestiimin johtoryhmään liittyi kaksi uutta jäsentä. Anni Kinnunen on nuori äiti ja metallikonepaja Päätytuotteen toimitusjohtaja. Anni on kasvanut perheyrityksen mukana johtajaksi ja ottaa pian vetovastuun yrittäjänä. Juho Leppänen taas on...

Sillanrakentajat Bisnestiimin palveluksessa

Bisnestiimin johtoryhmässä on jo pitkään muhinut ajatus siitä, että Bisnestiimin työn koordinointia ulkomailla voisi kehittää. Kiitos Jumalalle, yhteistyötahoja on paljon ja saamme jatkuvasti laajentaa tukeamme eri alueille. Samalla se tarkoittaa, että myös yhteyksiä...

Bisnestiimi tukee koronan koettelemia 25 000 eurolla

Kesäkuussa maailmalle lähti ylimääräinen 25 000 euron ”koronatuki”. Maailmanlaajuinen koronapandemia on aiheuttanut valtavasti nälkää ja puutetta köyhimmissä maissa. Miljoonat ihmiset ovat menettäneet toimeentulonsa ja hätä on valtava. Bisnestiimin tukea lähti...