Bisnestiimin kaksi vuosikymmentä

Ajatus Lähetyksen Bisnestiimistä kypsyi kenttävuosina Indonesiassa. Suomeen myöhemmin palattuamme, mainitsin eräällä lounaalla ideasta Arto Hämäläiselle. Siihen kaima totesi ykskantaan: “Toteuta se!” Myöhemmin järjestimme Rauno Mikkosen kanssa tapaamisen...

20 vuotta -Juhlaseminaari 9.-10.2.2018

Tänä vuonna tulee Bisnestiimin perustamisesta kuluneeksi 20 vuotta. Tässäkin hakemistossa on kerrottu niistä kohteista ja muodoista, joissa Bisnestiimi on saanut tänä aikana olla mukana. Kaikkia ei ole edes kirjoitettu ylös, koska monet toiminnan kohteet sijaitsevat...

Mikä on Bisnestiimi

Lähetyksen erityistarpeita varten käynnistettiin Bisnestiimi (1998). Se on lähetyksen tukijoukko, joka keskittyy sellaisiin haasteisiin, mihin seurakunnat aina eivät ehdi tai pysty vastaamaan. Tiimi pyrkii vastaamaan myös pika-apua tarvitseviin haasteisiin, jotka...

Burnout kasvatti yrittäjäksi

Raimo Peräkylän tie yrittäjäksi ei ole kulkenut sitä yleisintä reittiä. Peräkylän matka yrittäjyyteen alkoi oikeastaan jo 1980-luvulla, kun hän vielä toimi Uudellamaalla nuorisotyöntekijänä. Sarkaa riitti, mutta seurakunnan tiukan taloustilanteen vuoksi töitä...