Ajelin tänään kaupungin keskustan halki ja näin, kuinka EU:n vaaliehdokkaiden kuvat oli laitettu näkyville.
Siitä nousikin mieleeni edelliset eduskuntavaalit, jotka olivat noin kuukausi sitten.
Eräs henkilö oli saanut tietää, että vaimoni oli ehdokkaana ja kysyi minulta, että muutanko minäkin sitten Helsinkiin. Kyselin vaimoltani, että olet sitten ruvennut ehdokkaaksi. Joo, hän vastasi ja sanoi, että nimeni ja kuvan olen antanut käyttöön, muuten ei ole aikaa vaalityöhön.
Hän tulee eräänä päivänä kotiin kun satun olemaan pihalla, aukaisee auton takaoven ja huutaa minulle tule katsomaan, tässä on muutama mainos, jotka pitää laittaa katujen ja teiden varsille. Hetkinen… kuka nämä laittaa?? Näitä on näin paljon – siis tosi iso kasa 70×100 värimainoksia. Tuntui jo ajatuskin kummalliselta, että ruuvaisin oman emännän mainoksia katujen valopylväisiin. Yön nukuttuani – huonosti – mietin, miten toteutan tuon projektin kunnialla, koska aavistin sen jäävän minulle.
Aamulla pakkasin mainokset omaan autooni ja ajattelin, että onhan joku muukin ruuvaillut näitä, koska vaalimainoksia oli jo joka puolella. Kuitenkin ajelin paikkoja ristiin rastiin ja totesin, että kaupunkiin tulevat sisääntulotiet ovat hyviä mainospaikkoja.
Kävi kuitenkin niin että oli paljon liikennettä, enkä saanut laitettua yhtään mainosta sinä päivänä. Tehtävä tuntu jotenkin karmealta ja päätin, että huomenaamuna kello kymmenen aloitan. Ajattelin, että ihmiset ovat siihen mennessä menneet töihin ja liikenne on hiljaista.
Aamu valkeni, keräsin rohkeutta ja menin noin kymmenen aikaan paikalle ja kaivoin takakontista mainoksen. Läksin lähimmän pylvään luokse tuulen tempoessa mainosta aivan kuin se ei olisi halunnutkaan sinne ripustettavan, mutta sain sen pylvästä vasten ja aloin ruuvata paikalleen. Samaan aikaan joku ajoi ohi, soitti auton torvea pitkään ja heilutti kättään mennessään. Minä en ollut huomaavinanikaan.
Voitte vain kuvitella tunnetta siinä tilanteessa, kainalot märkänä ja vasta ensimmäinen mainos paikallaan.
Laitoin vielä pari mainosta ja ajattelin, että jatkan sitten iltahämärissä kun ihmiset ovat menneet nukkumaan. Koko urakassa meni kolme päivää ja kyllä helpotti, aivan kuin olisin juossut maratonin ja päässyt maaliin.
Eräs ystävä tuli käymään ja keskusteltiin hänen kanssaan vaaleista. Kerroin hänelle niitä tuntemuksia joita koin, kun ruuvasin mainoksia ja seisoin noiden valopylväiden edessä. Sanoin hänelle, että oli semmoinen tunne ”kuin eukkoonsa myis”. Kyllä kaveria alkoi naurattamaan.
Vaalit meni ja oli aika kerätä mainokset pois. Nyt tuntui jo helpommalta mutta työlästä oli, kun lumet olivat sulaneet sen verran että oli käytettävä jakkaraa, että ylsin ruuvaamaan mainokset pois. Kerätessäni mainoksia huomasin, että jotkut niistä olivat säilyneet hyvinä mutta joitakin oli pahasti likaantunut, joitakin oli revitty irti ja heitetty ojan pohjalle.
Jälleen ajatus alkoi lentämään ja tuli mieleen, että näin se on, kun elämme täällä vajavaisuuden maassa. Jotkut loistavat kuin aurinko, jotkut tahraantuvat tästä maailmasta ja jotkut kärsivät syyttä pilkkaa, vainoa ja kaikkinaista pahaa ihmisarvoa alentavasti.
Meidän on kuitenkin hyvä tehdä hyviä asioita joissa saamme itse vaikuttaa tulevaisuuteen. Äänestäminen on yksi hyvä tapa toimia.
Fidan Bisnestiimissä haluamme tehdä hyviä asioita mm. tukemalla yrittäjiä lähetystyöhön, luomalla kontakteja verkostoitumaan, synnyttämään yrityksiä ja työpaikkoja kohdemaihin, niin että tilaisuuteen on helpompi ryhtyä. Pelkäämättä epäonnistumista, kasvojen menetystä tai jotain vastaavaa.
Raamattu kehottaa meitä monessa kohtaa tekemään hyviä asioita. Markus 16: 15-18 itse lähetyksen Herra kehottaa meitä toimimaan Hänen ohjeidensa mukaisesti.
terv. Kari