Kangasniemeläisen Hovinikkarit Oy:n yli 40 vuoden mittaiseen taipaleeseen mahtuu monta hyvää tarinaa aina sen perustamisesta lähtien. Jumalan huolenpito, johon Laitisten ja Viinikaisten perhekunnat ovat laittaneet luottamuksensa, on ajaton ja kestävä sukupolvien ketjussa.
Kangasniemeläisen Hovinikkarit Oy:n yli 40 vuoden mittaiseen taipaleeseen mahtuu monta hyvää tarinaa aina sen perustamisesta lähtien. Jyväskyläläinen monitoimiyrittäjä Eero Vesin oli aloittanut puuportaiden teon jo 70-luvun lopulla omakotitalonsa alakerrassa. Tilat yritystoiminnalle olivat tosin liian pienet. Eeron tuntenut Kangasniemen Helluntaiseurakunnassa saarnaajana toiminut Aulis Lehto yhdisti Eeron ja rakennusalalta työttömäksi jääneitä paikallisia kirvesmiehiä ajatuksella, miksei portaita voisi tehdä Kangasniemellä? Jo edesmennyt Eero tuli tutuksi monelle bisnestiimiläiselle ja muutamia vuosia sitten, vähän ennen kuolemaansa hän ideoi Fidan Roihupellon keskukseen lajittelusiilot lahjoitusvaatteille.
Samoihin aikoihin vuonna 1978 vielä nuori, parikymppinen Kari Laitinen mietti, mitä hän voisi tehdä ”isona”. Porrastuotanto oli päätetty aloittaa Kangasniemen Lapaskankaan teollisuusalueella ja tuotanto tarvitsi tilat. Kari tuli tuotantohallin rakennukselle töihin ja kun tuotanto käynnistyi, häntä pyydettiin jo seuraavana vuonna osakkaaksi yritykseen. Yrityksen nimeksi muotoutui Hovinikkarit Oy. Jo alusta lähtien oli tavoitteena laadukkaiden, mainoksen mukaan ”elämää ja aikaa kestävien” Hoviportaiden valmistus. Karia kiehtoi ajatus itsenäisestä työstä ja halu auttaa yrityksen käynnistämistä. Vuonna 1984 hän sijoitti yritykseen aiempaa enemmän pääomaa ja alkoi johtaa yritystä hallituksen puheenjohtajana.
Yrityksen päätuotteet ovat puuportaat ja raaka-aineena nykyisin kovapuulajit, kuten koivu, tammi ja saarni. Pienemmässä määrin tehdään edelleen myös mäntyportaita, mutta kilpailu sillä sektorilla on johtanut yrityksen erikoistumaan kovapuulajeihin. Porrasvalmistajista Hoviportaat on 4-5 suurimman joukossa Suomessa. Tärkeänä vientimaana on ollut Saksa, mutta tällä hetkellä kotimaa on suurin kohdemarkkina. 2000-luvun alussa Kari asui perheineen Saksassa ja silloin Kari selvitti tarkoin Saksan markkinat ja paikalliset kilpailijat.
Tällä hetkellä yritys työllistää noin 20 henkilöä. Yrityksen omistajien kesken vuosi sitten tehtyjen järjestelyjen jälkeen Karin perhekunta omistaa yrityksen nyt kokonaan. Karin puoliso Eini on myös työskennellyt yrityksen taloushallinnossa pitkään, mutta on jo keventänyt työmääräänsä. Hänellä on edelleen tärkeä rooli nuoremman polven työn mahdollistajana.
Yrittäjyydessä motivoi vapaus ja hyvä palaute asiakkailta
Karia yrittäjyydessä motivoi vapaus, eikä hän varmaan vieraan palveluksessa olisi viihtynytkään. Yrittäjyyteen mukaan pääsyn hän koki johdatuksena. ”Kristittynä yrittäjänä en ole kokenut minkäänlaista ristiriitaa uskon ja yrittämisen välillä; päinvastoin olen saanut turvautua Jumalaan rukousten kautta”, toteaa Kari. ”Minulla on onni, että on läheisiä, jotka rukoilevat, vaikka en itse aina ennättäisikään.” 1990-luvun lama koetteli Hovinikkareitakin kovasti. Kari, silloin mies parhaassa iässä, luuli, että kaikki romahtaa. Rukoiltiin, taisteltiin ja luottamus Jumalaan kantoi vaikeuksien yli.
”Kristittynä yrittäjänä en ole kokenut minkäänlaista ristiriitaa uskon ja yrittämisen välillä; päinvastoin olen saanut turvautua Jumalaan rukousten kautta.”
”Luotan Raamatun sanaan: etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan”. ”Usein on ihmetelty, miten selvitään. Mutta vaikka taivas ja maa katoaa, niin Jumala pysyy; silloin kaikki asettuu oikeisiin mittasuhteisiin”, jatkaa Kari pohdintaansa omasta asenteestaan yrittäjänä. Karin luonteeseen kuuluu, ettei hän pelkää riskinottoa.
Kari kokee olevansa palveluammatissa, jossa saa olla kiinteässä suhteessa asiakkaisiin. ”Portaiden valmistus ei ole kultakaivos, mutta koen saavani tehdä arvokasta työtä, josta ihmiset tykkää”. Kari muistelee Lahteen tehdyn vaikean porrastoteutuksen asiakaspalautetta, jossa silloin pankkisiirtoon oli kirjoitettu viesti ”Kiitos hyvistä portaista”. ”Säilytin sitä pitkään ja aina välillä katsoin palautetta; taitaapa se vieläkin olla tallessa”. Haastatteluaamunakin tuli viesti, jossa asiakas kiitti hyvästä laadusta, tarkasta asennuksesta ja toivotti hyvää kesää. Hyvä palaute antaa voimaa jaksaa.
Tarinoita matkan varrelta
Hovinikkareilla on ollut vuosien varrella yhteistyötä tunnettujen arkkitehtien ja suunnittelijoiden kanssa. Arkkitehti Veikko Grönin suunnitellessa useita helluntaiseurakuntien kirkkorakennuksia ja muita julkiskohteita, sai Hovinikkarit olla toteuttamassa niihin myös penkkejä ja alttarikalusteita. Tästä esimerkkinä muun muassa Kuopion Eelim -seurakunnan kirkkorakennus. Myös Sarpanevan suunnitteleman rakennuksen seinäpaneelit Lohjalla ovat Hovinikkareiden toteuttamia. ”Minä hullu menin lupaamaan ja poikien kanssa sitten mietittiin, miten toteutetaan. Homma kuitenkin hoitui ja oman käden jälkeen sai olla tyytyväinen ja ennen kaikkea asiakas oli tyytyväinen”, muistelee Kari.
Kotiseurakunta on ollut Karille nuoresta saakka tärkeä osa elämää. Vanhimmistossa ja hallituksen puheenjohtajana hän on saanut seurata läheltä, kuinka merkityksellistä lähetystyö on ollut oman seurakunnan menestyksen kannalta. Jumala on pitänyt huolta seurakunnasta, vaikka välillä on myrskynnyt. Silloinkin lähetystyö on yhdistänyt. ”Lähetystyö on vahvistanut minua oman seurakunnan kautta, olemme profiloituneet lähetysseurakunnaksi ja meillä on mittava historia lähetystyössä”, kertoo Kari ja jatkaa vielä: ”Bisnestiimissä mukana oleminen mahdollistaa meille ihmisten auttamisen, ei pelkästään viemällä Hyvää Sanomaa vaan auttamalla myös konkreettisesti”. Hovinikkarit oy on ollut jo pitkään Bisnestiimin kannatusjäsen.
”Bisnestiimissä mukana oleminen mahdollistaa meille ihmisten auttamisen, ei pelkästään viemällä Hyvää Sanomaa, vaan auttamalla myös konkreettisesti.”
Seuraava sukupolvi astuu vastuuseen
Yksi yrityselämän kipukohdista on yrittäjien ikääntyminen ja jatkajien puute. Sitä ei helpota myöskään yrityskauppojen rahoitusten hankaluudet. Reilu vuosi sitten Hovinikkarit Oy:ssä saatiin kuitenkin päätökseen pitkäaikainen prosessi omistusjärjestelyissä ja sukupolvenvaihdoksessa. Kari ja Eini Laitisen tytär Hanna Viinikainen ja hänen miehensä Ilkka tulivat yrityksen merkittäviksi omistajiksi. Samalla Hanna sai yrityksen johtovastuun itselleen. Hannan toimenkuva sisältää toimitusjohtajan tehtävät. Kuten perheyrityksissä tyypillisesti, hän hoitaa myös tuotteiden ja toimitusten suunnittelua ja myyntiä. Pätevyyttä tehtäviin tuovat Tradenomin ja ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnot.
Hanna on saanut kasvaa yritykseen sisään jo aivan nuoresta saakka. Aivan itsestään selvää ei yrityksen jatkaminen ollut, olihan yrityksessä toinenkin omistajaperhe siinä vaiheessa. Jumala puhui Hannalle toiminnan jatkamisesta useita vuosia sitten ja on johdattanut sitä kohti pikkuhiljaa. Tarkoitus voi toteutua ihmisen elämässä monella tavalla. Hannalla on ollut aina se periaate, että ” Rukoile ja tee työtä sekä luottamus siihen, että koko elämämme ja työmme on Herran kädellä. Kaikki ei aina mene omien suunnitelmien mukaan, mutta lopulta parhain päin.”

Perhe, seurakunta ja yritys
Perhe-elämän ja yrittäjyyden yhdistämisen vaikeus on todellisuutta monessa yrittäjäperheessä. Miten riittää aikaa ja voimavaroja olla samanaikaisesti huolehtiva vanhempi ja innovatiivinen, kasvuhakuinen yrittäjä. Hannan ja Ilkan työskentely samassa yrityksessä tuo myös omat haasteensa perhe-elämään. Puoliso Ilkka vastaa asennuksista asiakkaiden kohteissa. Ilkan työ edellyttää matkustamista viikoittain ympäri Suomea. Hannan työssä on asiakastapaamisia ja paljon aikaa vievää, keskittymistä vaativaa suunnittelua. Kotona odottavat sitten iltaisin ja viikonloppuisin vanhempiaan Amelia (14 v), Rosalia (13 v) ja perheen nuorimmainen Olivia (5v). Molempien isovanhempien läheisyys on auttanut lastenhoidossa, varsinkin lasten ollessa pieniä.
Hanna kokee olevansa kuitenkin paikalla, johon hän on saanut kasvaa. Työelämän vastapainona on koti ja seurakunta, joka on läheinen, vaikka kovin moneen vastuuseen siellä ei aika riitäkään. Lasten leiritoiminta on kuitenkin sellainen työmuoto, jossa Hanna on ollut mukana organisoimassa tapahtumia. Seurakunnan kautta on tullut tutuksi lähetystyö.
”Lähetystyö on ollut pienestä pitäen vahvasti sydämellä, olen aina toivonut, että voisin olla tekemässä niitä hyviä tekoja, joita Jumala on tarkoittanut tehtäväksi”, pohdiskelee Hanna omaa suhdettaan lähetystyöhön. Tämän vuoden huhtikuussa Hanna osallistui Bisnestiimin Valona-seminaariin Jyväskylässä. ”Minusta on hienoa, että yrittäjänä voi omalta osaltaan olla viemässä tätä maailman tärkeintä Sanomaa eteenpäin; koen että Jumala on johdattanut näin. Siinä, mitä Bisnestiimi tekee, haluan olla mukana”, kertoo Hanna kokemuksestaan hänelle ensimmäisestä seminaarista.
Perheyrityksessä kaikilla on omat roolinsa, vaikka työtehtävät voivat olla välillä päällekkäisiäkin. Kari on pitkän kokemuksensa ansiosta yrityksen osaamis- ja tietopankki, joka tuntee yrityksen eri vaiheet ja portaanteon salaisuudet. Kari ei varmaan malta olla sivussa työtehtävistä, vaikka eläkeikä kolkuttelee. On tärkeää, että niin sanottu hiljainen tieto on tässä tapauksessa läsnä päivittäin. Hannan kokemus on, että isän ja tyttären suhde on toiminut hyvin toinen toisensa ajatuksia kunnioittaen. Ilkka-puolisoaan Hanna taas kehuu erityisesti nopeudesta ja tarkkuudesta portaiden asennuksissa, onhan se oleellinen osa hyvää asiakaspalautetta.
Hanna kertoo tavoitteekseen olla luomassa Hovinikkareista entistä avoimempaa työpaikkaa, jossa työntekijät kokevat olevansa arvostettuja ja tekevänsä merkityksellistä työtä. Samalla yritys saa olla mukana rakentamassa omaa paikkakuntaa. ”Me olemme täällä toteuttamassa asiakkaiden toiveita ja unelmia, silloin työ ei ole rutiininomaista”, kiteyttää Hanna ajatuksiaan. ”Porras on katseenvangitsija, sisustuselementti. Haluan, että yrityksemme jatkaa sillä vahvalla osaamisella, mikä meillä on porrasvalmistuksesta ja erikoisratkaisuista sisustuksissa”.
Kari ja Eini rakensivat omalta osaltaan yritystä luottaen Jumalan johdatukseen. Samalta pohjalta Hanna ja Ilkka haluavat luotsata yritystä eteenpäin.
Luottamus tulevaan
Hanna totesi jo aiemmin, että kaikki on Herran kädessä. Näin on myös yrityksen tulevaisuus. Hanna allekirjoittaa Bisnestiimin tunnuslauseen, ”Yrittäminen voi olla elämäntehtävä, mutta ei koskaan sen tarkoitus”. Nyt, toukokuussa 2022 yrityksen tilauskirja on täynnä, kuten Hanna kuvaa viime aikoja: ”Melkoista hulabaloota on ollut!”.
Asiakaskunta muodostuu omakoti- ja korjausrakentajista sekä rakennusliikkeistä. Viime vuosina ovat lisääntyneet myös porrastoimitukset kerrostalojen parvihuoneistoihin. Portaiden kysyntä seuraa viiveellä rakentamisen volyymimuutoksia, joten ainakin vielä lähitulevaisuus näyttää hyvältä. Ukrainan sodasta ei ole ollut akuuttia ongelmaa, vaikkakin hinnat ovat melkoisessa turbulenssissä, eikä pitkiä sopimuksia materiaalitoimituksista saa solmittua.
Kari ja Eini rakensivat omalta osaltaan yritystä luottaen Jumalan johdatukseen. Samalta pohjalta Hanna ja Ilkka haluavat luotsata yritystä eteenpäin kumpikin omalta vahvuusalueeltaan. Puu on ajaton luonnon-tuote, trendikäs ja ekologinen, eikä varmasti poistu markkinoilta. Samoin se Jumalan huolenpito, johon Laitisten ja Viinikaisten perhekunnat ovat laittaneet luottamuksensa, on ajaton ja kestävä sukupolvien ketjussa.
Teksti Hannu Suni Kuvat Hovinikkarit
Julkaistu alunperin Tehtävä-vuosikirjassa 2022