Mahdollisuudet
Tervetuloa mukaan
Tekemään hyvää
Fida Bisnestiimi on liike-elämässä toimivien kristittyjen bisnesverkosto. Teemme yhdessä työtä maailman tärkeintä asiaa varten: tehtävämme on mahdollistaa ilosanoman julistaminen siellä, missä sitä vielä ei ole julistettu.

Bisnetiimi on vaikuttanut erityisesti asenteeseeni yrittäjänä. Olen omaksunut Bisnestiimin sloganin omaan elämääni: yrittäminen voi olla elämän tehtävä, muttei elämän tarkoitus. Sillä on ollut suuri merkitys. Olen iloinen, että olen saanut olla pienenä osasena tekemässä ja mahdollistamassa lähetystyötä.
Jorma Luoma
Yrittäjä
Liity mukaan
Tarjolla mahdollisuuksia
Mahdollisuuksia osallistua Bisnestiimin työhön on monia.
Pääset lahjoittamaan painamalla kohdetta
Kohteitamme
Bisnestiimin tukemat kohteet sijaitsevat pääasiassa ns.
10/40-ikkunassa. Tällä alueella asuu suurin osa vielä tavoittamattomista kansoista ja kristittyjen lähetystyöntekijöiden määrä on vähäinen.
Aasia
Toimimme Intian, Pakistanin sekä ”Bermenin” alueella.
Afrikka
Toimimme erityisesti Itä-Afrikassa Etiopian ja Tansanian alueella tukien pioneeripastoreita.
Eurooppa
Euroopassa Fida tukee evankelisten seurakuntien toimintaa. Bisnestiimi kohdentaa tuen Euroopassa uusien seurakuntien perustamiseen sinne, missä seurakuntaa ei vielä ole.
Business As mission
Tulevaisuuden lähetystyö on yhä enemmän globaalia ammattilaisuutta. Haluamme olla mahdollistamassa tätä osaltamme.




